Wanna ride?

Hellurei! 

Sori kamalasti ku en oo vähään aikaan kirjotellu mitää! :o Miul ois ajatuksissa tuloillaa kohtapuolin uutta tarinan tynkää ja paljon piirrustuksia! Mut tänää aattelin postata tänne näytille yhen lyikkäripiirroksen, jota värittelin vähä piirtopöydän kans. :D Okei, toi väritys on pikainen ja suttunen :( mut joskus jaksan panostaa piirtämiseen iha hyviki. Käykää toki seurailemassa http://otushenna.deviantart.com/ ;p mainostusta :D Tota, tykkään joskus piirtää "tuhmia kuvia", en tiiä uskallanko täällä blogissa julkaista niitä... :D Piirrän paljo noita My Little Pony- sarjan nykyaikasia poneja (My Little Pony - Friendship is magic) joten sanokaa jos tuppaan niitä tänne liikaa näytille. (joo niistä piirrän paljon niitä "tuhmuuksia") 

Toiveita saa esittää!

Wanna ride, babe?

Rainbow Dash (Mpl - fim)

Tällästä tänään, palaillaan! ;)

~Otus

Kartanon musta salaisuus osa 2

Kartanon musta salaisuus                  osa 2 (päätös)

Lähestyin suurta vanhaa kartanoa varmoin askelin. Sydämeni hakkasi rinnassa tiuhaa tahtia ja hengitykseni tiheni entiseltään  jokaisella askeleella. Olin puolessavälissä kartanon polkua, kun kartanon raskas pääovi lennähti julmetulla narahduksella auki. Olin valmistautunut tuohon, enkä säikähtänyt sitä. Näin hetkellisesti pitkällä kartanon käytävällä pitkän ja tumman hahmon. Hahmo muistutti tunnetusta pelistä olevaa Slendermania. Katsoin hahmoa "suoraan silmiin" ja lähestyin ovea. Juuri ottaessa askeletta, hahmon käsi, tai pikemminkin jokin lonkero kietoutui oikean nilkkani ympäri ja nykäisi minut selälleni. Säikähdin ja huusin niin paljon kun kurkusta lähti, olento vain veti minut kovalla vauhdilla kartanon sisään ja ovi paiskautui kiinni perässäni jymähtäen.
   Kiljahdin ja pomppasin istuma-asentoon sängylleni kesken yön. Sydämeni hakkasi ja haukoin henkeäni kuin olisin juossut maratonin. Katsoin hädissäni ympärilleni ja tajusin kaiken olleen vain unta. Isäni juoksi huoneeseeni unenpöpperössä ja samalla hädissään. "Mikä hätänä? Onko kaikki hyvin?" isä kysyi hengästyneenä. "Juu on, sori... Näin vain painajaisia..." sopersin hieman nolostuneena. "Taasko? Siitä samasta kartanostako? Sinun kannattaa mennä puhumaan jollekkin psykiaattarille tai jollekkin muulle... Tämä menee ihan oudoksi!" isä sanoi hieman ärtyneenä ja lähti huoneestani sulkien oven hiljaa perässään. Tosiaan, tämä oli jo kolmas yö kartanotapauksen jälkeen kun näin siitä hökkelistä painajaista... Viimeyönä heräsin siihen kun tunsin jonkun katselevan minua sänkyni päädyssä ja kuulin askelia viereltäni ja inhottavaa kosteaa hengitystä niskassani.... Ahistavaa! Olen käyttäytyny monien mielestä oudosti, se historian koekkin meni ihan penkin alle... Nojauduin hiljaa takaisin makuulleen ja vedin peiton tiukasti päälleni. Puristin silmäni kiinni ja halusin palata unten maille nopeasti...
   Auringon säteet häikäisivät suoraan kasvoilleni ja lämmitti mukavasti. Heräsin todella väsyneenä ja nousin hieman vihaisena ylös. Kävelin ikkunalle katsomaan millainen ilma siellä oli. Kevään linnut sirkuttivat jo laulujaan, kukkaset kukkivat ja puissa oli jo hiirenkorvia. Pian olisi taas kesä ja saisin rentoutua ja unohtaa koulun ärsyttävät opinnot ja ihmiset. Onneksi nyt oli viikonloppu, eikä tarvinnut kiirehtiä yhtään minnekkään! Paitsi voisin käydä katsomassa kartanoa... Aivan kuin se kutsuisi minua... Vaihdoin mustat lökärit jalkaan ja mustan tiukan topin ylleni ja vilaisin itseäni nopeasti peilistä. Vihasin kroppaani ylikaiken... Mutta en jaksanut enää välittää siitä.  Peitin mustia silmänalusiani vähän meikkivoiteella ja puuterilla ja lähdin huoneestani. Menin keittiöön ja huikkasin sanomalehteä lukevalle isälleni huomenet. Kaivelin kaapista masennuslääkkeeni ja join ne veden kanssa alas. Isäni pyysi minut pöydän ääreen istumaan. "Sinä et saa enään mennä sinne kartanolle, onko selvä? Se ei ole leikkipaikka" isäni aloitti. "No kamoon miksen saa mennä leikkimään nukeillani enää sinne? Hölmö, en minä siellä leiki... Se on kiinnostava paikka ja olen varma että siihen liittyy jokin salaisuus..." selitin isälleni. "Niin liittyy, ja se ei ole leikin asia! Nina-kulta, usko minua..." isäni yritti muuttaa mieltäni toivottomana. "No voisitko edes kertoa sen 'salaisuuden'?" yritin udella. "No okei! Kartano oli joskus kauan sitten kuulemma ihan hieno ja siellä oli hotellitoimintaa. Mutta sitten siellä sanottiin kummittelevan ja yksi toisensa jälkeen asukkaista katosi tai löydettiin kuolleena, etenkin yläkerran asukkaat. Sitä ei tiedetä, oliko siellä ihan suunniteltu murhaaja, vai mikä niitä oikeasti tappoi" isä kertoi hieman hiljaisella äänellä, aivan kuin ympärillämme olisi ollut enemmänkin ihmisiä. Katsoin isääni hetken hiljaa ja naurahdin. Olin tehnyt leivän itselleni sillä aikaa kun isä tarinoi ja haukkasin siitä ison palasen. Vakuutin isälleni etten uskalla enää mennä sinne ja tarina oli pelottava. Valehtelin.

  Olin ladannut kännykkäni akun täyteen jo valmiiksi ja hiippailin hiljaa ovelle, mutta isäni huomasi minut. "Heeeei missä miun lenkkarit on? Ne toimis paremmin lenkillä ku noi tennarit... Aattelin heittää tuon pururadan läpi reippaan lenkin!" huikkasin isälleni ja sain tämän uskoutuneeksi että menisin läheiselle pururadalle lenkkeilemään, vaikka suunta oli ihan toinen. Isäni toi minulle varastosta vanhat mustat lenkkarini, kiitin häntä ja aloin sitoa nauhoja. Vedin pitkät hiukseni vielä napakalle ponnarille, näin näytin juuri siltä että menisin juoksemaan. Moikkasin vielä isälleni ovelta ja menin ulos kuistille. Katsoin kaupunkia, jokapaikassa kuhisi ihmisiä kuin muurahaisia. Toripäivät. Katsoin kohti metsää ja lähdin reippaasti ja päättäväisesti kävelemään kartanon suuntaan...
   Metsä huokui pelottavammin kuin aikasemmin, aivan kuin se kuiskaisi jotain tai varottaisi minua... Saavuin siihen tienristeykseen, joka menisi kartanolle. Pysähdyin hetkeksi ja vedin syvään henkeä. Linnutkaan eivät laulaneet, vain tuuli kuiskaili. Käveleskelin varovaisin askelein kartanon suuntaan ja huomasin tien reunassa olevassa suuressa kelossa paperilapun. Kiinnostukseni heräsi ja menin katsomaan lappua. Siinä oli paljon repeämiä ja sotkuja ja aivan kuin verellä olisi kirjoitettu viesti "GO AWAY". Varoittiko se minua? käänsin paperin ja siinä oli mustalla valuvalla maalilla painettu kädentapainen jälki ja siihen oli kirjoitettu myös "I SEE YOU". Ahdistuin hieman ja katsoin hätäisesti ympärilleni. Tunsin jonkun katsovan minua mutten itse nähnyt ketään. Minua alkoi pelottaa ja sydämeni pamppaili rinnassani hullunlailla. En kestänyt kiusausta ja jatkoin matkaa päättäväisesti. Olin perinyt päättäväisyyteni rakkaalta äidiltäni. Hän tiesi aina mitä tekee. Olisipa hän vielä täällä... Kuivasin nopeasti poskelle salaa vierähtäneen kyyneleen ja säikähdin takaani kuulunutta hiekan ylimääräistä rahinaa. Käännyin nopeasti ympäri ja näin kuinka musta paksu savuntapainen suuri hahmo lähestyi minua niin nopeasti etten ehtinyt kuin kiljaista. Hahmo kiisi minua päin ja kompastuin takanani olevaan kiveen. Pyllähdin persauksilleni ja näin kuinka hahmo hajosi ilmaan. Sydämeni hakkasi kovempaa ja itku kuristi kurkkuani. Meno senkun villiintyy...
  En antanut pelolle periksi, nousin varovasti ylös ja katsoin ympärilleni. Näin jo viimeisen mutkan, joka viel kartanolle. Lähestyin sitä varovaisin askelein ja näin kyltissä toisen paperilappusen. Menin sen luokse ja repäisin paperin irti kyltistä. Paperiin oli taas verellä kirjoitettu viesti "DEATH". Kuolema? Katsoin varovasti kohti kartanoa ja nielaisin vaikesti. Kylmä hiki valui pitkin selkääni. Voisin vielä kääntyä... En pystynyt kääntymään, kartano suorastaan veti minua puoleensa, joten jatkoin silti matkaa. Olin jo kartanon aidan portilla, en edes tajunnut että olin kävellyt jo sinne asti. Näin ikkunalla liikettä ja säpsähdin, en ehtinyt nähdä mikä se oli. Kosketin porttia ja olin juuri nykäisemässä, kun kuulin örinää muistuttavan äänen kovaa takanani ja käännyin. Ehdin huomata edessäni suuren mustan hahmon, saman kuin siinä unessa ja tunsin todella kovan iskun päässäni. Silmissäni pimeni. 

  Tunsin olevani jossain kosteassa ja kylmässä paikassa. Jalkani oli sidottu tiukasti kiinni ketjuilla, samoin käteni. Ne olivat niin napakasti etten päässyt niistä irti. Käsiäni koski ja tunsin päässäni julmettua kipua ja veri valui otsaltani poskille. Missä hitossa olin? Olinko kartanossa? Paikka vaikutti joltain ikivanhalta homeiselta kellarilta. Suuni oli tukittu jollain rätin tapaisella ja se sattui poskiini. Rimpuilin minkä pystyin, turhaan. Yritin huutaa, sain aikaiseksi vain jotain ihme mölinää. Istuin vanhalla puisella penkillä, kädet selkäni takana. Kyyneleet sumensivat silmäni ja alkoivat virrata vimmatusti pitkin kasvojani tuhrien veren sekaansa. Minua ei ollut ikinä pelottanut näin paljoa. Nyyhkytin  hysteerisesti ja yritin potkia ketjuja pois jaloistani. Toppiani oli revitty rinnalta ja rinnallani oli noin kymmenen sentin pituinen tikattu haava, johon sattui kamalasti. housuillani oli mustaa maalinkaltaista mönjää, myös lattialla ja seinillä... Hiljenin äkisti kuulessani korskahduksia kauempaa takanani. En uskaltanut katsoa... Kuulin raskaita askeleita ja ketjujen kilinää, aivan kuin se olisi raahannut kahleita perässään. Kuulin kännykkäni soivan läheisellä vanhalla puupöydällä. Sen värinähälytys sai pölyn leijailemaan pois pöydältä. Se oli varmasti isäni. Puhelin lakkasi soimasta ja tunsin jonkun olevan selkäni takana. Kostea lämmin hengitys korskui niskalleni... Tämä jokin raahautui eteeni katsomaan minua. Minä puristin silmiäni kiinni kun tunsin sen hengitysen kasvoillani, en halunnut katsoa sitä.
   Tunsin kuinka rinnuksilleni ja vaatteilleni putosi jotain märkää, raskasta ja kylmää. Se sai minulle kylmät väristykset kapuamaan pitkin selkääni. Kun olento meni hieman kauemmas kasvoiltani, raotin silmiäni ihan vähän. Näky sai minut kiljaisemaan ja haukkomana henkeäni. Sydämeni hakkasi niin kovaa, että uskoin sen pakenevan kohta kehostani ja juoksevan karkuun.  Edessäni oli kyyryäsennossa julmetun pitkä ja laiha musta outo olento, sen selästä ja harteilta lähti tuhansia teräviä piikkejä ja sillä ei ollut kasvoja. Silmien tilalla oli vain syvät reiät, joista valui paksua tahmeaa mustaa mönjää jokapaikkaan. En uskaltanut liikahtaakkaan. Olennon lantiolla roikkui kietoutunut ketju, samoin jaloissa. Olento kohotti hiljaa kättään ja paljasti suuren ja terävän puukon. Olento piti puukkoa tiukasti kädessään, tämän pitkät veitsienkaltaiset kynnet valuivat verta. Kyyneleet valuivat silmistäni kuin koskenlasku. Tämäkö oli loppuni? Olento toi puukoa lähelle silmäkulmaani ja painoi sitä ihooni kovaa ja viilsi pikkuhiljaa haavaa siihen. Kipu valtasi kehoni ja aloin räpiköidä ja kiljua minkä pystyin...
   Puhelimeni huuti taustalla yhtä kovaa, en päässyt pakoon olennon viiltävää puukkoa. Kaivaisiko tämä minultakin silmät pois? Huusin minkä tukitun suuni läpi pystyin ja yhtäkkiä kylmän huoneen ovi paiskautui auki. "Päästä irti tytöstäni!" huusi isäni ovelta kovalla ja varmalla äänellä. Olento lähti isääni kohti kiitävää vauhtia ja kuulin kolme kovaa aseen laukausta. Suljin silmäni ja tunsin kuinka jotain roiskahti päälleni. Sitten oli hetken hiljaista. Uskalsin katsoa mitä tapahtui. Isäni seisoi ovella kaksinkäsin haulikkoa pidellen ja henkeä haukkoen. Olento makasi elottomannäköisenä lattialla. Ynisin isälleni itkien ja tämä juoksi hädissään irroittamaan rättiä suustani. "Luojan kiitos isä!!!" huusin itkien ja isäni halasi minua pitkään. "Onneksi ehdin ajoissa..." isäni huokaisi ääni väristen. Isän irroittaessa ketjunsolmuja, anelin anteeksi pyyntöjä kun en ollu totellut häntä. "Jutellaan tästä myöhemmin, olet silti vielä hengissä" isäni sanoi ja pääsin irti tuolista. Veren kierto palautui jalkoihini ja käsiini, olin kalpea verenvuodosta. Hain nopeasti kännykkäni ja kävelin isääni kietoutuneena ulos kartanon kellarihuoneesta...
  
  Kietouduin kotona lämpimään vilttiin ja join kuumaa kaakatoa. Istuimme ihan hiljaa olohuoneessa, en kehdannut sanoa mitään, samoin isäni, joka oli järkytyksestä pois tolaltaan. Pyysin isää hakemaan minulle jotain syötävää ja tämä nyökkäsi myönteisesti ja lähti keittiöön. Isäni teki reilun voileivän ja palasi takaisin. Isäni näki minut kyyrykyykyssä huoneen nurkasta. "O-onko kaikki hyvin, kulta?" hän kysyi ja lähestyi. Hän tarttui minua olkapäästä ja kun käänsin pääni, isäni huutahti ja otti askeleita taaksepäin. Silmieni tilalla oli mustat kuopat ja niistä tulvi mustaa sitkeää ja tahmeaa mönjää... "E-eivoi olla totta..." isäni sopersi ja ei ehtinyt edes huutaa kun hyökkäsin tämän päälle. Maailma pimeni ympäriltä...


~Otus

Kartanon musta salaisuus osa 1

Kartanon musta salaisuus




Sade pieksi vasten ikkunaa. Pisarat valuivat ikkunaa pitkin kuin kyyneleet poskilla. Syvää huokaisten ja käteeni nojaten käänsin katseeni takaisin koulukirjojeni pariin. Sekavat ajatukset sotkivat Suomen historian lukemista entisestään, mikään ei uponnut millään päähäni... Harmi sinänsä, huomenna olisi tästä kirjallinen koe. Kokeiden tulokset ovat nyt lukiossa minulle äärettömän tärkeät, tavotteeni olisi kai joskus päästä eläinlääkäriksi. Pyörittelin pitkiä mustia hiuksiani sormieni ympärille, välillä ne takertuivat kiinni ja menivät takkuun. Turhaantuneenna paiskasin historian kirjan kannet kiinni ja heitin sen nurkkaan muiden koulukirjojeni sekaan ja retkahdin sängylle.
  Ahdistus ja masennus puristivat kurkkuani kuin murhanhimoinen tappaja. Pahin pelkoni on aina ollut menetys... Ja sitä pelkoa en tule ikinä voittamaan. Äitini kuoli kun olin 15 vuotias, tänään kuolemasta on tasan  kaksi vuotta... Enkä vieläkään ole päässyt siitä yli. Isäni joutuu tekemään paljon töitä elättääkseen minut ja kolme vuotiaan pikkuveljeni. Asumme keskustassa pienessä kerrostaloasunnossa vuokralla, joudun huolehtimaan pikkuveljestäni Matiaksesta melkein kaiken vapaa-aikani, koska isä tekee paljon ylitöitä. Käänsin pääni yöpöydän puoleen ja näkökenttään kohdistui valokuva äidistäni ja toinen valokuva ex-poikaystävästäni... Hän petti minua kaiken sen ajan kun seurustelimme, tietämättäni yhtään mitään! Koskaan en ollut rakastanut ketään niin paljon, hän oli elämäntarkoitukseni kunnes selvisi että hän pettää... Niin ihana ja rakastava kun hän olikin... Koskaan en olisi osannut edes epäillä... Erostamme on nyt vain pari kuukautta, meinasin itsemurhaa jo kauan, ennenkuin tajusin etten voi sen paskiaisen takia itseäni tappaa. Vaikka menetys tässä on se mikä elämääni uhkaa aina entistä enemmän. Kyynel vierähti hiljaa poskelleni ja käänsin exäni kuvan poispäin. "Paska maailma" tuumasin ääneen ja nousin ylös sängystä. Kävelin ikkunalle katsomaan, kun sade hakkasi heinät pelloilta nurin. Ahdistus ajoi minut pois asunnostamme, halusin ulos hengittämään.
  Kaupunki oli kuollut. Yleensä kaduilla pörrää kamalasti autoja, säästä riippumatta, mutta nyt. Aivan hiljaista, melkein pelottavan hiljaista. Sade vain humisi. Jokaisen ikkunan verhotkin olivat kiinni vedetyt. Astuin ulos katoksesta, sade kasteli mustat vaatteeni, silmieni mustat voimakkaat rajaukset ja ripsivärit alkoivat valua pitkin poskiani maalaten mustat viirut. Moni valittaa ja väheksyy goottityyliäni, housuistani roikkuu useita ketjuja ja niissä kimaltaa niitit. Kouluni lissuja se häiritsee eniten, mutta hah! Minä en välitä! Olen aina ollut luonteeltani tempperamenttinen ja en ole välittänyt muiden mielipiteistä. Nautin siitä kun saan olla oma itseni, muut saavat vihata, nauraa ja halveksua minkä haluavat. Kävelin pitkin mustaa maantietä pitkin poispäin kaupungista kohti hiljaisia ja pimeitä metsiä. Kylmä vesi valui viiltäen pitkin kasvoja ja ihoa. Minua palelsi, mutta masokistisistä syistä halusin jatkaa matkaa. Juuri ennen metsää, vilkaisin vielä taakseni. Voin vannoa tunteneeni jonkun katselevan minua....

 Metsän pitkien puiden lehdet tiputtelivat vettä rauhallisemmin niskaani ja suhisivat hiljaa tuulenvireessä. Tie jakautui kahteen erisuuntaan ja jatkui hiekkatienä. En ollut ennen kävellyt sinne asti.. Lähdin vasemmanpuoliselle tielle ja päätin ottaa hetken juosten. Hiekan rahistessa tennarieni alla, kuulin askelia takanani. En uskaltanut kääntyä katsomaan, vaan kiihdytin vauhtiani enemmän, pian kiidin eteenpäin niin kovaa kuin kintuistani lähti. Pelko ja paniikki oli saanut adrenaliinin virtaamaan minussa ja lisäsi voimaa.  Juostuani ennätyksellisen pitkän matkan suorituksiini verrattuna pysähdyin hetkeksi hengittämään. Perhanan huonokuntoisuus... Rintaani vihloi ja sydämeni hakkasi kovempaa kuin koskaan. Vilkaisin nopeasti taakseni ja en onnekseni nähnyt ketään tai mitään. Mitään muuta kuin vierasta maisemaa, synkkää pelottavaa metsää. Näin edessäni tiekyltin, johon oli vain maalattu mustalla maalilla nuoli, joka osoitti mutkan taakse. Uteliaisuuttani kävelin rauhallisesti hapotuksesta vapisevine reisineni katsomaan mitä tämä tarkoitti. Jyrkän mutkan takaa kohosi eteeni iso, vanha ja ränsistynyt kartano, jonka katto oli melkein puoliksi romahtanut sisään. Lähestyin kartanoa varovaisesti ympärilleni katsellen. Yritin ikuistaa näkemystäni, jotta muistaisi kertoa ystävilleni. Kartanoa ympäröi vanha  rauta-aita, niinkuin elokuvissa.
  Kävelin aidan portille ja hivelin rautaista porttia käsilläni. Mielestäni se oli hyväkuntoinen ja aika hieno! Nykäisin porttia napakasti ja se aukesin hitaasti ja ikävästi naristen. Käännyin vielä katsomaan taakseni, en tiedä miksi mutta tein sen silti. Menin portista sisään kartanon puolelle ja katsoin pihaa. Piha oli muuten siisti, mutta heinä ja muu kasvusto oli vallannut sen. Köynnskasvit kiemurtelivat kartanon seinämää korkealle kohti kattoa. Vain parista ikkunasta oli hajonnut lasi. Seikkailin heinikon läpi kartanon pääovea kohti kompuroiden välillä heinien takertuessa jalkoihini. Ovi oli suuri, kaksiovinen ja siinä oli komeat kahvat ja karmit. Ai että mitne paljon pidinkään kaikesta vanhasta ja retrosta! Mitä minä teen? Tajusin vasta ovella juuri kun olin avaamassa ovea, että uteliaisuus oli voittanut pelon! Sydämeni alkoi yhtäkkiä hakata hulluna jännityksestä. Olen normaalisti aivan pelkuri.. Kovan kuoren alla on nössö... Käänsin kahvaa varovasti alaspäin ja kuulin kuinka vanha lukko rusahti. Valmistauduin nykäisemään ovea, kunnes tapahtui jotain,.. Kuului jumalaton rysähdys ja ovi lennähti auki niin kovaa että lensin nurin muutaman metrin päähän. 
   Säikähdin tätä niin paljon että kiljahdin ja lähdin juoksemaan vauhdilla kohti porttia. Kyyneleet alkoivat virtaamaan silmistäni pitkin sateen kastelemia kasvojani ja luikahdin portista ulos. Kun olin päässyt ulos aidatulta alueelta, kuulin takanani portin pamahtavan villillä äänellä kiinni. Säikähtäessäni tätäkin, kompastuin samalla kiveen ja pyllähdin turvalleni taas. Käännyin hätääntyneenä katsomaan taakseni ja ketään tai mitään ei näkynyt. "Mitä kirottua täällä tapahtuu?" sanoin ääneen ääni väristen. Tunsin vihlovaa kipua polvessani ja tunsin kuinka veri valui hulluna pitkin säärtäni housujeni alla. Housuni olivat revenneet polven kohdalta ja näin paljon verta. Halusin kotiin... Käännyin takaisin siihen suuntaan mistä olin tullutkin. Mutkassa käännyin katsomaan vielä kartanoa ja luulin nähneeni jonkun vilahtavan ikkunassa... Salaperäistä ja pelottavaa... Ajatukseni olivat nyt sekaisemmin kuin oli mahdollista, lähdin reipasta vauhtia kohti kaupunkia ontuen vasenta polveani. En heti huomannut, mutta selässäni hupparissa oli neljän kynnentapaisen raapaisujäljet. En enää nähnyt kartanoa, en tiennyt että ikkunalla minua oli tuijottanut joku, vai jokin?  Vain mustan maalinkaltainen kädenjälki jäi ikkunaan...



~Otus

Olen aloittelija!

Heipä hei.
 Oon Otus ja tää on miun blogi. Vai kenes muunkaan..? 
Aattelin tässä että voisin kokeilla blogeilua vähän erilailla, nimittäin tykkään kirjotella paljon kaikkia tarinoita, novelleja jnejne sellasta löpinää :) eli se ois tän blogin päätavote, olla "satukirja". ;) En lupaa etukäteen mitään tiettyjä, mut jatkokertomuksia varmaan, genre sekalainen. ;D Saatan sillon tällön kirjotella jtn maukkaita päivän ohjelmia, jos sille päälle satun. Joo ja koitan olla raiskaamatta tekstiä hirveesti näillä :) :DDD ;) ;3 :333 <3 ;DD vaikka ne onkin niiiin ihania >;) Toivottavasti saisin ees jtn lukijoita, ois se kiva tarinoida muilleki ku itelleni... :< Tykkään hirveesti piirtää, voisin yrittää survoo jonkinnäkkösiä kuvia tarinoiden sekaan? Oisko jees? Tai voisin tehä kuvapostauksia ja sen sellasta! :D Jos mie jotain saan aikaa viel ;) Se on kivaa ku höpötän ja höpötän aina aiheesta toisee ja kukaa ei tajuu mistää mitää... noooo jos tän saa rullaamaa hyvi käyntii viel joskus! Koittakaa yrittää viihtyä! :D

Kiitos näkemiin!

~Otus